Housuissa joukkohautaan

                                            Hennalan ortodoksinen kappeli
                
"Siellä oli tiilestä tehty ruumishuone. Niin se vaikutti todelliselta teurastushuoneelta. Sen permannolla oli lihan rötkäleitä ja verta ja seinät kuulien rakouttamat", kuvailee punavanki O. Sandelin Kuopiosta.

Sandelinin mainitsema ruumishuone on Hennalan kasarmialueen eteläkärjessä sijaitseva entinen ortodoksinen kappeli, jossa venäläinen varuskunta oli siunannut vainajat ennen hautausta. Venäläinen hautausmaa oli kappelin takana. Kappelin ympäristöön on haudattu satoja vuonna 1918 teloitettuja punavankeja ja ammusten jäljet näkyvät edelleen rakennuksen pohjoisseinässä.

"Heti ensimmäisenä päivänä ammuttiin konekiväärillä kuusitoista naista lähellä olleen ruumishuoneen seinää vasten. Sanottiin niiden olleen Turun naiskomppanian jäännöksen", kertoo Hennalassa vankina ollut Vesilahden punakaartin sotilas Väinö Valoranta.

Yksi teloitetuista naisista oli 17-vuotias naiskaartilainen, Jenny Lähteenmäki. Hänen äitinsä kirjoitti vuonna 1945 Entisten punakaartilaisten keskusjärjestölle, joka pyrki hankkimaan eläkettä teloitettujen omaisille.

"Jenny Marija Lähteenmäki tapettu Lahdessa. Hän oli Nais sotilas työväen Aatteen puolesta Turun Nais Paataljoonassa. Ainon Tyttäreni Murhasivat Lahdessa ilman tutkintoa enkä ole uskaltanut puhua mitän kellän köyhä kuin olen ja kaipaisin Avustusta lapsestani jos se olis mahdollista Ajan pitkän perästä. Kunnioittaen Amanda Lähteenmäki."

Aivan kaikki Hennalassa teloitetut naiset eivät olleet naissotilaita. Teloitettaviksi saatettiin myös huijata kotiin kaipaavia tyttöjä, jotka eivät olleet asetta kantaneet. Näin kerrotaan käyneen esimerkiksi kahdelle porilaiselle tytölle.

"Eräänä aamuna ilmoitettiin, että ne naiset, jotka on kantanut asetta, pääsee pois. Minäkin olin kahdella päällä, mutta kun paremmin ajattelin, niin että he valehtelevat. Kaksi Porilaista tyttöä erehtyi ja hautausmaalle johti heidän tiensä niin kuin monen muunkin. Siinä nähtiin kuinka tutkimatta naisia syyttömästi ammuttiin", kirjoittaa urjalalainen punavanki Anna Kallio muistelmissaan vuonna 1952.

Myös Mäntsälän naiskaarti oli huijattu ilmoittautumaan. Heille oli ilmoitettu, että naiskaarti pääsee kotiin. Naiskaartin kohtalosta kertoo vanutehtaan työntekijä Sylvia Ahlberg, joka oli kuulunut Mäntsälän Kaukaisten naiskaartiin, mutta oli maannut toukokuussa sotasairaalassa haavoittuneena:

"Miehet, jotka olivat olleet myös vankeina Hennalan kasarmeissa ja vapautuivat myöhemmin, kertoivat nähneensä tytöt. Heitä oli kuljetettu jonnekin. Olivat vilkuttaneet ja olleet iloisia sekä sanoneet pääsevänsä kotiin. Ei ollut kulunut pitkää aikaa, kun oli kuulunut laukauksia ja täällä oli sitten heidän kotinsa, Hennalan nummessa."

Lähteet: Työväen Arkiston Työväen muistitietokokoelma sekä Kansan Arkiston Kansalaissodan muistitietokokoelma ja Entisten punakaartilaisten keskusjärjestön arkisto.

Rodunjalostusta Hennalan sairaalassa

                                                                     Kasarmi 4

"Kun ampuminen oli toimitettu, hyökkäsi tohtori Vallenius uhrien kimppuun ja irrotti heidän päänsä - tieteellistä tutkimusta varten", kirjoittaa Hennalan punavanki Emil Lehto Koskelta.

Hennalan leirillä 1918 lääkärinä ollut Matti Vallenius (myöh. Orkomies) oli ilmeisesti kiinnostunut eugeniikasta eli rodunjalostustieteestä, jonka tutkimusmetodeihin kuului muun muassa kallojen mittaus. Italialainen vankilalääkäri Cesare Lombroso oli vankien kalloja mittailemalla saanut mielestään todistettua, että rikolliset ovat ihmislajin alalaji ja rikokset voidaan päätellä jo etukäteen ihmisen kallonmuodosta. Esimerkiksi aseellisella ryöstäjällä ja raiskaajalla oli oma erityinen kallonmuotonsa. Lombroson seuraajat eivät saaneet todistettua tuloksia, mutta Hennalassa se ei haitannut.

Hennalan vankisairaala oli kokeilulaboratorio, jossa nälkään kuolemassa olleet ihmiset makasivat vierekkäin isorokkoisten, tuhkarokkoisten ja espanjantautisten kanssa. Ei olekaan ihme, että tarttuvat taudit lisääntyivät nopeasti. Etelä-Suomen Sanomien mukaan 1. kesäkuuta isorokkoisia oli leirillä 30 ja 4. kesäkuuta jo 55. Lisäksi isorokko oli levinnyt myös Okeroisiin ja Herralaan. Vaikka Hennalan alueella oli 51 rakennusta, kaikki sairaat pidettiin toukokuussa kasarmi 4:ssä. Tautien tartuttaminen ei johtunut tiedonpuutteesta, koska ensimmäinen sotasairaalaan palkattu lääkäri oli Helsingin yliopiston entinen hygienian professori Vilhelm Sucksdorff. Hän oli väitellyt tohtoriksi tarttuvien tautien ehkäisystä Leipzigissä ja toiminut Hälsovård-lehden päätoimittajana vuosikausia.

Sairaalan ylilääkärinä toimi Hollolan kunnanlääkäri ja Tornatorin tehdaslääkäri Johan Vitali,  joka vankina olleen Väinö Salmen mukaan kieltäytyi hoitamasta venäläisiä vankeja. Kun sairaalassa vankityötä tehneet punaiset sairaanhoitajat olivat pyytäneet Vitalia hoitamaan venäläispotilaan mätivän jalan, Vitali oli tokaissut: "Mäkeen se menee kuitenkin!" Sairaanhoitajien kyynelehtiessä Vitali oli Salmen mukaan ärjäissyt: "Ryssän huorat, vielä kehtaattekin ulvoa. Hävetkää!"

Tarkoituksellinen nälkiinnyttäminen johti leirillä satojen vankien kuolemaan. Sairailla vangeilla ei ollut mahdollisuutta edes nilan, ruohon, nokkosten, matojen ja sammakoiden syöntiin, jolla osa terveistä onnistui säilymään elossa. Sairaat eivät ymmärrettävästi itse hakeutuneet sairaalaan, koska tiesivät ennusteen.

 "Sain näköpiiriini vankileiriaikaisen sairaalan. Me saman seudun pojat raahasimme sinne kerran kuolevaa toveriamme, jolloin pääsimme toteamaan, että sairasvuoteissa oli lankut patjojen tilalla. Henkilökunnasta oli paikalla ainoastaan ruumiinkantajat, jotka nekin olivat vankien joukkoon kuuluvia. Muuta henkilökuntaa tuskin kukaan näki sairaalan seutuvilla liikuskelevan", muistelee Lauri Mankki Kuusankoskelta.

Hennalan sairaalassa kuoli vain muutamia naisia. Naisten miehiä paremman selviytymisen on arveltu johtuneen naisten vähäisemmästä ravinnontarpeesta sekä tarkemmasta hygienianhoidosta. On myös mahdollista, että naiset olivat yhteisöllisempiä ja pitivät parempaa huolta toisistaan kuin miehet. Muistitiedon mukaan naiset jakoivat hankkimiaan ruokatarpeita naistovereiden lisäksi myös miehille, kuten urjalalainen Anna Kallio, jonka rakastettu kuoli Hennalan sairaalassa.

"Seuraavana päivänä menin taas sairaalaan, vein Väinölle kaikki matkaevääni, en jättänyt itselleni mitään. Siintä oli mieleni hyvä, että hän sai edes yhden kerran syödä tarpeekseen. Me puhuttiin kumpikin kokemuksistamme ja kotona luvattiin puhella enämpi. Hän vakuutti, että vielä ollaan yhdessä jos ei elämässä niin kuolemassa. Ne oli ikävät hetket, kun oltiin yhdessä itkimme molemmat, kun sanoimme hyvästit. Astuessani ulos oli askeleeni raskaat sillä aavistin, että tämä oli viimeinen näkemisemme ja siksi se myös jäi", muistelee Kallio.

Lähteet: Kansallisarkisto, Kansan Arkisto, Työväen Arkisto, ESS kesäkuu 1918, Lauri Mankin muistelmat Internetissä,Väinö Salmen Olin punikki 1967 ja Cesare Lombroso Criminal Man 2006.

Kauhujen kasarmi 22, Hennala

                                                         Kasarmi 22, Hennala

"Terveisiä nyt taas täältä Turusta hyvä sisko! Kiitos kirjeestäsi jonka sain. Oletko voinut siellä hyvin. Täällä on kaikki voineet hyvin. Mutta äidillä on kovin ikävä, sillä hän ajattelee, että jos joudut rintamalle niin tulet siellä raajarikkoiseksi ja millaista se on olla aina nuoruudestaan asti raajarikkoisena...Hyvästi ny ja voi hyvin. Toivoo siskosi Beda Sjöblom"

Siskon 29.3.1918 Sigrid Sjöblomille Tampereelle kirjoittama kirje takavarikoitiin. Sigrid oli lähtenyt rintamalle ja avioitunutkin sotamatkallaan. Hänet oli valittu Turun naispataljoonan johtajaksi. Saksalaiset vangitsivat hänet lähellä Lahtea,Vesalassa, vappuna 1918 ja hänet kuljetettiin Hennalan kasarmille 22, joka oli naisten vankila ja päävartio. Suurin osa naisvangeista vietiin ensin Fellmanin kentälle, Rautateollisuuden tehdassaliin tai Veltheimin yleiseen saunaan, mutta monet naissotilaat päätyivät suoraan Hennalaan. Keskitysleirin pidätyskorttiin kirjattiin "Siiri Halme, kuulunut Turun vahtikomppaniaan". Sigrid ei joutunut elämään raajarikkoisena, hänet teloitettiin 5. toukokuuta Hennalassa.

Kasarmi 22 seisoo Hennalan kasarmialueen pohjoispäädyssä pääportin oikealla puolella. Rakennus on koristeellinen, kaksikerroksinen tiilirakennus. Se oli vuonna 1918 upouusi, ja sen alakerrassa sijaitsi leirin päävartio. Päävartiossa pitivät vahtia Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonan sotilaat, joita komensi virolainen majuri, Hans Kalm. Rakennuksen toisessa kerroksessa oli naisvankeja, joita oli aluksi jopa sata naista samassa sellissä.

"Siinä kasarmissa, johon meidät vietiin, oli kaksi kerrosta ja monia huoneita, suuria ja pienempiä. Mutta kyllä ne kaikki huoneet tulivat niin täyteen kuin nuijalla lyödyt. Me Lempääläläiset menimme yläkertaan kaikkein isoimpaan huoneeseen ja sinne tuli paljon toisiakin, joten sekin tuli aivan täysi. Oli kuitenkin yli sadan hengen", kertoo Ida Maria Koivisto muistelmissaan.

Muistitiedon mukaan kasarmi oli likainen ja pahanhajuinen. Lattioilla oli mutaa ja ihmisen jätöksiä. Naiset kertovat, että kaikki eivät mahtuneet yhtä aikaa lattialle nukkumaan aluksi. Toukokuun lopussa oli jo väljempää, koska osa naisista oli päässyt kotiin - ja osa hengestään. Esimerkiksi Mäntsälän naiskomppanialle oli muistitiedon mukaan uskoteltu, että he pääsevät junalla kotiin.

Kaikkia kasarmissa 22 olleita naisia ei teloitettu. Heitä saatettiin myös pahoinpidellä ja hyväksikäyttää muilla tavoin. Nälkiintyneitä naisia painostettiin seksipalveluihin ruualla. Lisäksi kenttäoikeudessa kuolemaantuomittuja naisia ilmeisesti myytiin saksalaisille sotilaille, koska ei ollut mitään muuta syytä, miksi kuolemaantuomitut naiset olisi kuljetettu yöllä kolmelta saksalaisten luo. Kuudelta tapahtuneen teloituksen hoitivat suomalaiset.

"Lahdesta muistan vielä järkyttävänä kuudenkymmenen naisen valmistautumisen kuolemaan. Naiset sullottiin yöksi niin ahtaisiin komeroihin, etteivät he saaneet käsiään liikkumaan, tällöin oli jo tiedossa, että heidät on määrätty teloitettaviksi. Aamulla kolmen aikaan naiset vietiin saksalaisten luo, josta kuuden aikaan kaivettujen hautojen viereen, jossa teloitus tapahtui. Yksi 14-vuotias tyttö pelastui joukosta, kun eräs pyöveli alkoi ihmetellä mitä lapsikin on tällaisten joukossa ja käski lähteä juoksemaan leirille", kertoo lempääläläinen Eine Jokiranta (o.s. Hildén).

Lähteet: Kansan Arkiston, Työväen Arkiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran muistitietoarkistot sekä Kansallisarkiston Valtiorikosoikeuden syyttäjien arkisto ja Vapaussodan Arkisto.